Historia

Olen viettänyt  lähes koko elämäni koirien parissa. Harrastuksen koirien kanssa olen aloittanut  vuonna -84 jolloin kilpailin ensimmäisen kerran. Silloin rotuna oli cockerspanieli, joita minulla olikin muutamia.

Niiden jälkeen tuli belgianpaimenkoiria. Sitten siirryin harrastamaan saksanpaimenkoirien kanssa ja lisäksi otin alaskanmalamuutin.

Sen jälkeen meille tuli huskyjä ja niihin sitten päädyttiin ja ihastuttiin. Tietenkin perheessä pitää olla myös pieniä koiria.

Vuonna 2005 matka jouluorjaksi Levin Könkäälle Kennel Polar Speedille muutti elämäni kirjaimellisesti.

Nyt lähes sadan koiran ympäröimänä ja muutaman neuvon saaneena teemme valjakkosafarityötä täällä Etelä-Suomessa ja alihankintana ystävillemme Suomen lappiin.   

Kiitos näistä valjakko-opeista kuuluu Reijo Jääskeläiselle (Kennel Polar Speed), joka on kasvattanut Siperianhuskyjä 40 vuotta ja perustanut Suomeen ensimmäisen valjakkosafariyrityksen 20 vuotta sitten ja Vuokko Liimatalle. 

Heidän kanssaan olemme viettäneet hienoja hetkiä niin kesällä, talvipakkasella  kuin joulun ruuhka päivinäkin.    

Reijo Jääskeläinen

Vuokko Liimatta

Perheeseeni kuuluu avomieheni Tuomon ja hänen poikansa Artun lisäksi yhä myös saksanpaimenkoiria.

Mutta niin kuin monella muullakin koiraharrastajalla, niin meilläkin suurin osa ajasta kuluu omien ammattitöidemme merkeissä.

Kaiken tämän onnistumiseen olemme saaneet apua monilta ystäviltämme, joita voisimme kirjata ylös kymmeniä. He ovat myötävaikuttaneet kaiken tämän onnistumiseen, mutta lista heistä olisi turhan pitkä joten lämmin KIITOS kaikille.